ARTIKKELIT

 

Tuusulan tulee olla hyvä paikka oppia. Koulutukseen on turvattava riittävät resurssit aina varhaiskasvatuksesta lähtien. Laadusta ei saa tinkiä ja varhaiskasvatuksen ammattilaisia on houkuteltava kuntaan töihin esimerkiksi maksamalla hieman korkeampaa palkkaa, kuin mitä työehtosopimuksessa alimmillaan on kirjattu. On tärkeää, että perheet voivat...

Tuusulaa tulee kehittää tasapainoisesti niin taloudellisesti, kuin alueellisestikin. Taloudellisesti tasapainoisella kehityksellä tarkoitan sitä, että kunta ei voi velkaantua holtittomasti eikä elää yli varojensa. Kuntataloutta ei voi myöskään paikata jatkuvilla veronkorotuksilla. Vaikka verorahoilla ylläpidetään tärkeitä palveluita, kuten...

Jokaisella tuusulalaisella nuorella tulee olla mahdollisuus harrastaa. Oli se sitten ohjatussa ympäristössä tai omatoimisesti lähiluonnossa. Jokelaan on tullut viime vuosien aikana hyvät lähiliikuntamahdollisuudet, kuten frisbeegolfrata ja hyvin hoidetut urheilukentät. Kehitystä on syytä jatkaa ja keskeisille ulkoilureiteille on saatava valaistus...

Olen Topi Korpinen, 22-vuotias Kokoomuksen kuntavaaliehdokas Tuusulan Jokelasta. Opiskelen varhaiskasvatuksen opettajaksi Helsingin Yliopistossa. Into opiskelemaan kasvatustieteitä kumpuaa taustastani jalkapallovalmentajana Jokelan Kisassa. Jalkapallo on tuttu harrastus valmentamisen ohella myös pelaajan ja pelinohjaajan sekä joukkueenjohtajan...

Opettajien rooli on yhteiskunnallisesti merkittävä. Tämä huomattiin jälleen koronapandemian aikana, kun opettajien ammattitaitoa ja joustavuutta mitattiin oikein toden teolla. Tuetaan opettajia heidän tekemässä arvokkaassa työssä!

Tuusulassa toimivat kokoomusyhdistykset nimesivät keskiviikkona 26.8. kokouksessaan minut kuntavaaliehdokkaaksi kevään 2021 kuntavaaleihin. Odottavaisin ja innostunein mielin lähden tavoittelemaan paikkaa Tuusulan kunnanvaltuustosta.